Niimpä niin, tyhjyys. Se on vain sisälläni nyt. Erosimme kahden vuoden seurustelun jälkeen. En itke. Olen vain tyhjä. Mies läjhtee kahden viikon päästä ja sitten alkaa se todellinen tyhjyys. Kämppä jää minulle. Olen siis oikeasti yksin ja se pelottaa. Onneksi olemme kuitenkin sovussa eikä kumpikaan ole vihainen mistään. Ehkä tämä oli oikea ratkaisu..

Heti kun sain hänelle sanottua että homma on ohi, kamala lasti putosi harteilta. Ihan kaikki stressi ja ahdistus katosi. Siitä voi päätellä, että tein oikean päätöksen. Tottakai, olo on kaikkea muuta kuin hyvä. Kuintenkin, kaksi vuotta. En osaa sanoa olenko enemmän onnellinen vai surullinen.. Yksin asuminen kyllä pelottaa ihan kamalasti.

Onneksi on oikeita ystäviä. Nytkin istun kaverin luona ja saan täällä asustaa niin kauan kun tilanne vaatii. Huomenna menen töiden jälken auttamaan ukkoa pakkaamisessa ja tulen tänne takaisin. Sitten illemmalla menen katsomaan pupusia. :) saan ilmaiseksi kaksi kania häkkeineen kaikkineen jos vain haluan. Se voisi olla ihan kiva niin saisin niistä sitten seuraa. Jäähän minulle kuitenkin chinchillani, mutta uudet eläimet on aina ihania. Ja nyt kun kukaan ei ole valittamassa, voin tehdä asunnostani kunnon eläinkodin jos siltä tuntuu. Sisustus menee jokatapauksessa uusiksi. Olen jo suunnitellut mitä kaikkea teen uusiksi. 

Uusi suhde ei tule aikoihin mieleenikään. Heti eron jälkeen jos kukakin on ottanut yhteyttä ja ilmaissut kiinnostusta. Vientiä olisi, mutta ei. Täytyy ensin selvittää välit kokonaan ukon kanssa ja opetella olemaan yksin. Onhan tässä olemassa mahdollisuus että koitamme vielä jatkaa mutta eri osoitteissa. Mutta haluanko ? Onko siinä nyt järkeä ? Ei. Mutta ei tunteet samantien häviä. Sovimme etttä huomiseen mietimme haluammeko enää jatkaa ja puhumme sitten. En vaan ihan oikeasti tiedä mitä haluan.. Mutta edelleen häntä rakastan enemmäin kuin elämää.

Tästä pitäisi sitten alkaa "villi" sinkkuelämä