Olihan tämä aika aikaista, mutta joka tapauksessa olen nyt löytänyt rinnalleni uuden kumppanin. En olisi ikinä uskonut,että joku voi olla niin samanlainen kuin minä. Voin ainakin luottaa, että hän ei lyö tai valehtele.. Tiedän sen.

Eihän tämäkään tietenkään voi mennä niinkuin elokuvissa. Kuuleen hyvin paljon kettuilua, että hän on minulle vain korvike, laastari. Tiedän kyllä, että aikas nopeasti toimin, mutta mitä sitten ? Tiedän itse parhaiten ja tiedän ettei kyseessä ole mikään laastarisuhde. Tottakai kun ex lähti, kaipasin jotai vierelleni, mutta se nyt on ihan ymmärrettävää. Jos hän olisi korvike, ei minulla pitäisi olla tunteita, vai ? 

En jaksa enää välittää muiden mielipiteistä. Psykologini sanoi, että nyt on minun vuoro olla onnellinen. Totta, nyt olen onnellinen niin helvetti antakaa mun olla ! Koko ikäni olen vain koittanut miellyttää muita ja mihinkäs se johti ? Vakava masennus ja pari päivää nuoriso psykiatrian suljetulla osastolla. Fun. Nyt olen avohoidossa ja jatkuvassa tarkkailussa myös vanhempieni suunnalta.

En jaksa stressata enää. Jos en jotakuta miellytä ni voipi lähtä kävelemään :)