Tänään koulussa ei ahdistanut. Pojot minulle siitä. Toisaalta hävettää. Eihän se päivä ilman helpotuksia ongelmitta mennyt. Ja olen nyt ehkä hieman huolissani itsestäni sillä se mitä nyt ajattelen ja mikä tämän "helpotuksen" toi ei sinänsä ole hyvä asia ollenkaan. Miksen ajattele että mielialalääkkeeni ovat alkaneet vaikuttaa ! Siksi, että minuahan ei sumuteta. Tiedän.

Vaikka en ajattele olevani masnetunut taas, silti olo on jotenkin kun vertaan ystäviini ja muihin, hyvin erilainen. Sanon mielipiteeni suoraan, näytän käytökselläni miltä minusta tuntuu. Kaikki tietää, että olen sellainen. Mutta olenko loppupeleissä sittenkään ? MIksi en ilmaise pahaa oloani muille ? En aina edes itselleni. Miksen voi vain sanoa jollekkin, että hei, mulla on paha olla, voidaanko jutellla ? Hah. Sitten sanovat minua rohkeaksi.

En edelleenkään tiedä mitä olen. En pysty määrittelemään.
Entäs mitä haluan ? Olla onnellinen.

MItä jos olenkin jo ? Onnellinen. Kaikki on hyvin, eikä perjaatteessa ole yhtään mitään syytä tuntea pahaa oloa. Entä jos olen ollut surullinen ja masentunut liijan kauan, tajutakseni että oikeasti olenkin onnellinen ? Olen tottunut pahaan oloon.

Tulee taas niin kieroa tekstiä, että menee omakin pää solmuun. Pitäisi kaiketi oppia vaan puhumaan.